Kuten sinussa, niin minussa

assisi 5.jpg

Vuosi sitten sain vierailla Italian Assisissa ensimmäistä kertaa. Sitä ennen olin viettänyt muutaman päivän Roomassa. Muistan hetken kun lumoutuneena Rooman kauneudesta, arkkitehtuurista ja herkullisista mauista matkaan junalla kohti Assisia. Katson ulos ikkunasta ja näen rinteellä lepäävän kaupungin ensimmäistä kertaa. Silmäni täyttyvät kyynelistä ja sydämeni muljahtaa rinnassani. Jokin osa minua on palannut kotiin. 

assisi-3488189_1920.jpg

Pääsen vuoren rinteellä sijaitsevaan Assisiin. Kuljen pieniä tunnelmallisia katuja pitkin ja yhtäkkiä tunnen kuinka rajani alkavat hämärtyä. Alan sulautua Assisiin. Tämä on hyvin voimallinen kokemus. Pyhyys on käsinkosketeltavaa.

Useamman kerran Assisissa kyyneleet nousevat silmiini ja ja koen halua jättää kaiken maallisen ja mennä luostariin. Antaa taas elämäni Jumalan palveluun. Päästää irti kaikesta ja eristäytyä ns.normaalista maailmasta. Tuntuu kuin minua revittäisiin kahtia. Itken ulos tätä tuskaani.

Roomassa koin kuinka naiseuteni sai elää vapaasti ja loistaa, oikeastaan kukoistaa kaikissa väreissä. Assisissa tunnen ettei minulla ole mitään päällepantavaa. Kaipaan nunnan kaapua ylleni. En halua tulla nähdyksi fyysisenä olentona, naisena. Tämä kokemus on hyvin voimakas ja hämmentävä. 

Franciscuksen rukous.jpg

 

Kuljemme eri kirkoissa ja kuulen Franciscus Assisilaisen tarinaa. Hänen elämänsä koskettaa syvästi. Hänen henkensä koskettaa vielä syvemmin. Kuulen myös jotain mistä en ole ennen kuullut, naisesta joka lähti seuraamaan Franciscusta ja alkoi opettamaan nunnia. Hän oli Assisin Pyhä Clare. Hänen tarinassaan on itselleni jotain niin koskettavaa, että en edes vielä vuodenkaan sen kuulemisen jälkeen pysty sitä avaamaan kirjoittamalla. Ehkä myöhemmin.

Saint_Francis_of_Assisi_by_Jusepe_de_Ribera.jpg

Näen kirkoissa käydessäni suuren pääalttarin läheisyydessä pienemmän alttarin. Korkeammalla vuorilla sijaitsevat luolat joissa Franciscus ja munkit kävivät rukoilemassa. Täällä on myös pieni kappeli. Siellä on Pyhän Franciscuksen alttari sekä myös vieressä pienempi alttari, Pyhän Claren alttari. Ja kuulen, että Franciscus rakasti Clarea niin paljon, että halusi rakentaa rakastetulleen oman toisen alttarin hänen käyttämäsä alttarin viereen. Jotta Franciscus voisi kokea, että he ovat aina yhdessä rukoillessaan vaikka eivät ole fyysisesti yhdessä. Tuntuu, että heidän rakkautensa Jumalaan oli suurin ja he antoivat elämänsä palveluun. Käsittääkseni he eivät saaneet miehenä ja naisena siinä elämässä olla yhdessä, mutta alttarien vierekkäisyys ja heidän elämäntarinansa kertovat (ainakin minulle) käsittämättömän suuresta rakkaudesta.

Olen silmät, jotka näkevät kuten Luoja näkee.

Olen korvat, jotka kuulevat kuten Luoja kuulee.

Olen ajatus, joka tietää sen, minkä Luoja tietää.

Olen sydän, joka tuntee sen, minkä Luoja tuntee.

Olen ääni, joka puhuu, kuten Luoja puhuu.

Olen sielu, joka muistaa, kuten Luoja muistaa.

Kuten sinussa, niin minussa.

Olen tässä ja nyt.

- Franciscus Assisilainen

Vuorilla luolissa käydessäni ja meditoidessani sekä itkiessäni tuskaani siitä, että miksi en voi tässä elämässä jättää kaikkea, yhtäkkiä verhot aukeavat... Näen kirkkaasti, että se ei ole enää tämän elämän tarkoitus. Tässä elämässä minun tarkoitukseni on palvella Jumaluutta, KYLLÄ. Mutta ei enää niin että eristäytyisin muusta maailmasta ja tavallisesta arjesta. Tässä elämässä saan pitää molemmat ja se on myös osa tehtävääni, tuoda pyhyys tavalliseen elämään. Ja ilmentää sitä ihmisenä, naisena, puolisona, äitinä, työssäni, ystävyyssuhteissani ja ihan kaikissa tekemisissäni. Alan nauraa. Mikä lahja saada elää ja ilmentää sitä kaikilla osa-alueilla. Ja samalla myös aika helkkarin paljon isompi paketti. Ehkä saattoi jopa olla helpompi elää nunnana.

Assisi, Franciscus ja Clare tekevät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Minun sieluni on löytänyt jotain itsestään takaisin. Mikään ei tule enää olemaan niin kuin ennen. Tiedän palaavani takaisin joku päivä…

Mutta en arvannutkaan miten mahtavia suunnitelmia elämällä oli varalleni. Sillä nyt kuukauden kuluttua saan palata takaisin mukanani kymmenen rakasta naista. Huh, liikutun jo ajatellessanikin tätä. Niin suuri kiitollisuus, että ajatuskin tuntuu hajoittavan koko kehoni siitä energiasta. Mitä sitten tulekaan tapahtumaan, kun oikeasti saan kokea ja jakaa tämän heidän kanssa. Se jää nähtäväksi ja koettavaksi, pian.

IMG_0311.jpg